Mikä ihmeen Pappaliiga?
Pappaliiga on yli kolmekymppisille suunnattu e-urheiluliiga, jonka taustalla toimii voittoa tavoittelematon Pappaliiga Ry.
Kaiken tasoisille aikuisille rentoa ja kilpailullista toimintaa tarjoava, vuonna 2021 perustettu Pappaliiga Ry on noin 3500 jäsenellään yksi Suomen merkittävimpiä e-urheilutoimijoita.
Pappaliigan toiminta perustuu kaveriporukoiden väliseen puulaaki-henkiseen kilpailuun kaikilla osaamis- ja taitotasoilla seuraavissa peleissä:
Counter-Strike 2, PUBG Battlegrounds, Valorant, Apex Legends sekä Rocket League.
Ensimmäisellä kaudella vuonna 2020 liigassamme oli 8 joukkuetta CS:GO:n parissa, toisella kaudella jo 40 joukkuetta.
Pappaliiga on kasvanut viidessä vuodessa kahdeksan CS:GO joukkueen liigasta yli 500 joukkueen ja usean eri pelin liigaksi.
Pappaliigassa pelataan vuosittain kaksi kautta, kevät- ja syyskausi. Jälleen pelataan eri pelien parissa elokuusta 2025 alkaen ja kaudet kestävät pelistä riippuen jopa joulukuuhun saakka.
Onko sinun tiimisi mukana ensi kaudella?
Liittymällä Pappaliigan Discord -palvelimelle, pääset tutustumaan eri pelien tarkempiin informaatioihin, sekä peliaikatauluihin pelikohtaisilta kanavilta.
Tai vaihtoehtoisesti voit tulla keskustelemaan rentoon Pappaliigan yhteisöön ja tutustumaan Pappaliigan toimintaan.
Osallistuminen Pappaliigan pelitoimintaan pelaajana edellyttää 30 vuoden ikää sekä Pappaliiga Ry:n jäsenyyttä. Iän puolesta riittää, että täytät 30 vuotta kuluvan vuoden aikana (esim. vuonna 2025 pelitoimintaan voi osallistua 1995 syntyneet ja sitä vanhemmat henkilöt).
Pappaliiga Ry:n jäseneksi pääset lähettämällä hakemuksen SuomiSport -palvelussa.
Jäsenyys maksaa 20 € / kalenterivuosi ja Pappaliigan jäsenenä pääset osallistumaan kaikkeen Pappaliigan järjestämään kilpailulliseen pelitoimintaan sekä mahdollisiin Pappaliigan järjestämiin tapahtumiin.
Yhdistyksen säännöt on luettavissa Pappaliigan Discord -palvelimelta.